KARJALAISTA
POSITIIVISUUTTA:

igiä rodevuu, vai vahnaks ei tarvizse roita

huomei on useingi
nedälin kiiruisin nedälipäivy

 

 


Tervetuloa sivuilleni!

Olen Hannu Brelo. Muzikka Pielisen-Karjalasta
Vaarojen Karjalasta, laulun ja soiton maasta jylhän Kolin kupeesta

Juureni ovat vanhempieni kautta Suojärven Hautavaarassa, niinpä lapsuuskodissani Juuassa, puhuttiinkin kotikielenä Karjalankieltä. Olen vaalinut kieltä aina näihin päiviin saakka mm. esiintymällä karjalankielisellä ohjelmistolla, levyttämällä karjalankielisiä musiikkilevyjä ja tallentamalla mm. suakkunoita ja kuaskuja cd-levylle ja työ jatkuu edelleen.

Karjalankielen säilymisen tärkeys ja perinteiden vaaliminen on alkanut kiinnostaa onneksi myöskin nuorempaa sukupolvea. Toimintani tarkoituksena onkin lisätä mielenkiintoa tätä rikasta, moni-ilmeistä ja myöskin hauskaa kieltä kohtaan.

Monelta on jäänyt huomaamatta äitiemme mittaamattoman raskas uhraus ja se suunnaton työ, jonka he antoivat isänmaamme hyväksi sotiemme aikana. Siksi mm. levylläni D´ieluo olen ottanut tämän aiheen esille. Siirtokarjalaisten mielissä on vieläkin pohjaton ikävä ja kaipaus synnyinseuduilleen, joka myös henkii eräissä lauluissani.

Musiikin parissa soittajana ja laulajana olen työskennellyt vuosikymmeniä. Tutuiksi ovat tulleet useat tanssilavat, syntymäpäivät ja häät ym. kissanristiäiset on vuosien mittaan tullut kierrettyä .

T:mi HANNU BRELO - YRITYSTOIMINTA:

- Ohjelmapalveluja (tanssi-illat,konsertit erilaiset
  tapahtumat…
- Cd / dvd levyjen ja kirjallisuuden tuottaminen  ja myynti
- Videointityöt: esim.   häät,synttärit jne.    
  valmiiksi dvd-levyksi (editointi, tekstitys ja taustamusiikki yms.)

Kuva otettu 70-luvun lopulla. Muistaakseni ensimmäinen julkinen keikka, Hanuristi Jouko Brelon kanssa tehdään vieläkin silloin tällöin keikkoja nimellä Brelon pojat.

   


<<< takaisin ylös >>>

 

 


kuva: Risto Alanko

" Hannussa on ainesta aina valtakunnan kärkilaulajien joukkoon" luonnehtii kirjailija
Heikki Turunen äänitteen antamia ensituntoja.

 

 

HANNU & MIKA

Pitkäaikaisena yhteistyökumppaninani on jo vuosia toiminut harmonikkataiteilija Mika Tarkkonen. Hän on levyjeni musiikin ideoija, sovittaja sekä kapellimestari. Äänitykset ja miksaukset ovat Mika Tarkkosen ammattistudion tuotetta. Hän säestää esiintymisiäni sekä yksin että yhtyeensä kanssa.

Mukava sattuma on, että Mikallakin on sukujuuret rajantakaisessa karjalassa, näin molemmat ymmärrämme tämän työn merkityksen ja yhteistyömme on mutkatonta.

Tutustu:
www.mikatarkkonen.net

 

 

 
Hannu Brelo p. 0500 375 402 | hannu.brelo@juuka.net | www.hannubrelo.net
T:mi HANNU BRELO, Kelosuontie 348, 83950 AHMOVAARA
© 2009 T:mi HANNU BRELO